Kaisanetin tytäryhtiö DataEnter vahvistuu 20 uudella ammattilaisella vuoden 2022 alussa. IT-osaamisen keskittäminen DataEnteriin on vastaus asiakkaiden toiveisiin entistäkin ketterämmästä palvelusta ja liiketoiminnan proaktiivisesta kehittämisestä.

Kaisanet kutsui vuoden 2020 lopulla tehtyyn strategiansa päivitystyöhön asiakkaita, joiden odotukset ja näkemykset antoivat suuntaa tulevalle. Kaisanetin toimitusjohtaja Jani Moilasen mukaan avainasiakkaita kuuntelemalla päädyttiin IT-liiketoiminnan keskittämiseen tytäryhtiö DataEnteriin.

”Muutoksen tavoitteena on toivottu ketteryys ja kasvu, mikä samalla tarkoittaa kykyä palvella asiakkaita nykyistä paremmin. Kyseessä ei ole vain IT:n siirtäminen DataEnteriin, vaan koko konsernin yhteistyön tiivistäminen ja palvelusalkun laajentaminen. Asiakkaat saavat nyt enemmän, kiteyttää Moilanen.

Kaisanetin 20 IT-ammattilaista siirtyvät DataEnterin palvelukseen vuoden 2022 alussa. Nyt kahdesta hyvästä IT-toimijasta rakennetaan yksi entistä vahvempi toimija, sanoo Kaisanetin IT-liiketoimintajohtaja Matti Kanervo.

”Huolehdimme, että asiat rullaavat ja palvelut toimivat. Toisaalta haluamme olla proaktiivinen kumppani, joka tuo asiakkaalle uusia ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen”, Moilanen ja Kanervo luonnehtivat.

Tuloksekasta yhteistyötä vuodesta 2018

DataEnter tuli mukaan Kaisanet-perheeseen 2018 ja on siitä lähtien toiminut itsenäisenä tytäryhtiönä.

”Tarvitsimme tuolloin lisää hartioita ja osaamista kehittymisen tueksi. Kaisanetin ja meidän arvomaailmat osuivat yksiin – molemmat haluavat toimia lähellä asiakasta ja tuottaa palveluita asiakaslähtöisesti ja joustavasti”, taustoittaa DataEnterin toimitusjohtaja Aki Keinänen.

”IT-liiketoiminnan ja osaamisen keskittäminen on luontainen jatkumo tiiviille yhteistyölle. Nyt haluamme yhdessä Kaisanetin kanssa tarjota asiakkaille vieläkin enemmän”, hän jatkaa.

Vahva alueellinen toimija

”DataEnterin hartiat kasvavat IT:ssä, ja taustalla toimii vahva tietoliikennetalo Kaisanet, jonka kyvykkyydet ovat osa asiakkaita palvelevaa kokonaisuutta.”

Uusien resurssien myötä DataEnter palvelee maantieteellisesti entistä laajemmalla alueella Kuusamosta Joensuuhun ja Varkauteen.

”Aito läsnäolo ja kasvollinen palvelu säilyvät toimintamme keskiössä. Jatkamme asiantuntija- ja yritystasolla asiakkaan vierellä ja menemme yhdessä eteenpäin. Tutut asiantuntijat ja yhteyshenkilöt palvelevat asiakkaita jatkossakin”, lupaavat Aki Keinänen ja Jani Moilanen.

Kaisanetin ja DataEnterin toimipisteet sijaitseva Kajaanissa, Iisalmessa, Kuopiossa, Joensuussa ja Varkaudessa.

Lisätietoja
Jani Moilanen

Toimitusjohtaja

Kaisanet

044 734 4313

Aki Keinänen

Toimitusjohtaja

DataEnter

040 715 4461

Matti Kanervo

IT-liiketoimintajohtaja

Kaisanet

044 734 4341